Stefan bremer lapset

Stefan Bremer: Yhteisöasuminen laajentaa lapsien …

Stefan Bremer: Yhteisöasuminen laajentaa lapsien elämysmaailmaa — Village Co-Living

Bremerin valokuvauskipinä syntyi Creamin konsertissa 1967, jonne hän oli lainannut kameran isältään, valokuvaaja Caj Bremeriltä. Pari vuotta myöhemmin hän …

Valokuvaaja Stefan Bremeriä kertoo kokemuksistaan perheellisenä yhteisasujana.

Stefan Bremer – Wikipedia

1.11.2017 — Nykyään on lehtiä, jotka keskittyvät käyttämään heikkolaatuisia lukijakuvia ja maksamaan niistä kympin tai pari, Stefan Bremer kritisoi.

Kerran valokuvaaja Stefan Bremer raivostui itselleen niin …

Kerran valokuvaaja Stefan Bremer raivostui itselleen niin, että tuhosi ja heitti roskikseen kahden vuoden työnsä – Kuvataide – Aamulehti

18.1.2016 — Suomalaisvalokuvaaja ja valokuvataiteilija Stefan Bremer ikuisti vastikään hyvinkin romanttisen kuvan talvihäitä viettäneestä hääparista.

Nuoren Stefan Bremerin ura alkoi punkkareiden, diinareiden ja mustahuulien kuvaamisella Helsingin yössä. Hän pitää Helsinki by Night -kuvasarjaa yhtenä uransa merkittävimmistä. Toinen on alastomista ihmisistä tehty Man and Woman – Mies ja nainen.

Isän ja pojan kuvissa on raivoa, haltioitumista ja lempeää …

Isän ja pojan kuvissa on raivoa, haltioitumista ja lempeää huumoria – Silta

30.9.2022 — Bremerin levynkantta hyödyntäneen teosehdotuksen esittelyssä kerrotaan, että työn taustalla on Pave Maijasen albumi Maijanen vuodelta 1984. ” …

Carl-Johan, Caj, Bremer (87) ja Carl Stefan, Steffe, Bremer (63) ovat tehneet pitkän ja arvostetun uran valokuvan parissa. Osana Suomi 100 -ohjelmaa heillä oli vastikään ainutlaatuinen yhteisnäyttely Kuopiossa.

Suomalaiskuvaaja etsii epätoivoisesti tätä hääparia

Suomalaiskuvaaja etsii epätoivoisesti tätä hääparia – tunnistatko heitä kuvasta? – MTVuutiset.fi

30.3.2011 — Elävän arkiston leikkimielinen hahmotesti Karvakuonoista. Karvakuonot, nuo Yleisradion lastenohjelmien ikisuosikit ovat jääneet monille mieleen …

Suomalainen valokuvataiteilija nappasi ohimennen eteerisen kuvan tuntemattomasta hääparista kirpsakkana pakkaspäivänä. Nyt valokuvaaja etsii kyseistä hääparia – tunnistatko heidät kuvasta?

Valokuvaajat Caj ja Stefan Bremer avasivat kotialbuminsa …

Valokuvaajat Caj ja Stefan Bremer avasivat kotialbuminsa yleisölle – Kulttuuri | HS.fi

Kun valokuvaaja Caj Bremerin lapset ja lasten serkusparvi leikkivät kauneuskilpailuja 1950-luvulla, voittaja palkittiin ruhtinaallisesti. Kauneuskuningatar Macke sai pyllistää kameralle. Kameran takana oli legendaarinen Caj Bremer. Kukaan lapsista ei hämmästellyt, koska Bremer kameroineen hyöri aina lasten ympärillä.

Valokuvaaja Stefan Bremer hämmästyi, kun hänen …

Valokuvaaja Stefan Bremer hämmästyi, kun hänen ottamansa legendaarinen levynkansikuva Pave Maijasesta päätyi luvatta taidekilpailuun – Kulttuuri | HS.fi

”Tapa, jolla asia on edennyt, tuntui väärältä. Että ei ole reilusti kysytty lupaa”, sanoo Stefan Bremer Lappeenrannan kaupungin järjestämästä kilpailusta.

Valokuvaaja Stefan Bremerin tuotannossa ihminen … – YLE

Valokuvaaja Stefan Bremerin tuotannossa ihminen on punaisena lankana: “Kasvot on sellainen maisema, johon en ikinä kyllästy”

Helsinkiläisen valokuvataiteilijan tuotanto on esillä laadukkaista valokuvanäyttelyistä tunnetussa Salon Veturitallissa.

Kokeileva valokuvaaja Stefan Bremer | Elävä arkisto | yle.fi

Valokuvaaja ja valokuvataiteilija. Mies joka haluaa rakentaa jokapäiväisestä harmaudesta ja tylsyydestä draamaa.

Keywords: stefan bremer lapset